Lapsen kielen kehitys 0–6-vuotiaana

Lapsen kielen kehitys 0–6-vuotiaana

Elämän alkukuukausina vauvan kommunikointi on kokonaan ei-kielellistä mutta silti hyvin ilmeikästä. Vauva ilmaisee tarpeensa lähinnä itkemällä – esimerkiksi nälkä, väsymys tai epämukavuus tuodaan esiin itkun avulla. Jo noin 6 viikon iästä alkaen pienokainen voi näyttää tyytyväisyyttä ensi hymyillään, mikä on vanhemmille ikimuistoinen merkki varhaisesta vuorovaikutuksesta.

Vastasyntynyt on alusta asti kiinnostunut ihmisen äänistä ja kasvoista: hän tarkkailee läheistensä puheääniä ja hakee katsekontaktia, sillä vauva on luonnostaan valmis vuorovaikutukseen.

Kielen kehitys käynnistyy ääntelemällä. Vauva jokeltelee ensin yksittäisiä vokaaliääniä, kuten ”aa” tai ”öö”, ja ääntelyyn alkaa vähitellen tulla vaihtelua – mukaan ilmestyy esimerkiksi kiljahduksia ja jokeltelun sävelkorkeus vaihtelee innostuneesti. Noin 4–6 kuukauden iässä alkaa kuulua varsinaista jokeltelua, kun lapsi tuottaa toistuvia tavuja, joissa on sekä vokaali että konsonantti (esimerkiksi bä-bä-bä). Tämä niin sanottu kanoninen jokeltelu on ikään kuin lapsen ensimmäistä puhetta ja kuulostaa jo hämmästyttävän paljon ympärillä puhuttavalta kieleltä.

Varsinaisia sanoja alle puolivuotias ei vielä ymmärrä, mutta hän reagoi tuttuihin ääniin ja puheeseen – vanhemman lempeä äänensävy voi rauhoittaa itkevän vauvan, ja toisaalta kovaääniset sävyt voivat säikäyttää. Vuorovaikutus näkyy tässä iässä katseiden, eleiden ja ääntelyn vaihtona: vauva saattaa jokellella tai äännellä ja jäädä hetkeksi tauolle ikään kuin odottaen vastausta. Kun aikuinen vastaa hymyillen tai puhelemalla takaisin, vauva oppii, että äänillä voi vaikuttaa toisen toimintaan. Näin luodaan pohjaa myöhemmälle kielenkäytölle – jo vastasyntynyt vauva on aktiivinen vuorovaikutuskumppani omilla keinoillaan.

6–12 kk (6–12 kuukautta)

Puolen vuoden iän jälkeen vauvan äänteellinen kehitys harppaa eteenpäin. Jokeltelusta tulee yhä monipuolisempaa: lapsi yhdistää eri tavuja ja kokeilee ahkerasti uusia äänteitä. Esimerkiksi 7–9 kuukauden iässä on tyypillistä kekseliäs jokeltelu, jossa tavuja toistellaan ja muunnellaan (“bababa, mamama” ja niin edelleen).

Vähitellen vauva alkaa myös käyttää ensimmäisiä eleitä viestinnän tukena – ennen varsinaisia sanoja käsillä ja keholla voi viestiä yllättävän paljon. Lapsi saattaa esimerkiksi ojentaa käsiään halutessaan syliin, taputtaa käsillään innostuneena tai vilkuttaa hyvästiksi. Yhä tietoisemmin hän myös osoittaa sormella kiinnostavia kohteita, mikä on tärkeä merkki yhteisen huomion jakamisesta. Noin 10–12 kuukauden iässä monet lapset ymmärtävät vilkutuksen ja taputtamisen kaltaisia sosiaalisia eleitä ja alkavat itsekin käyttää niitä aktiivisesti.

Ymmärryksen kehittyminen tulee näkyviin ensimmäisen vuoden loppupuolella. Alle yksivuotias ymmärtää jo joitakin sanoja ja lyhyitä arkisia ilmauksia, vaikkei itse vielä puhu niitä. Esimerkiksi toistuva kutsumanimi alkaa vähitellen painua mieleen: vauva saattaa kääntää päätään kuullessaan oman nimensä. Samoin hän oppii pian ymmärtämään kieltosanan “ei” – usein vauva pysäyttää hetkeksi puuhansa, kun aikuinen sanoo napakasti ei.

Yksinkertaiset ilmaukset kuten “nyt syödään” alkavat myös käydä tutuiksi tilanteiden toistuessa. Loppuvuotta kohti moni lapsi osaa seurata lyhyitä pyyntöjä: esimerkiksi “anna pallo” saattaa tuottaa iloisen pallon ojennuksen aikuiselle. Vuorovaikutus onkin tässä iässä paljolti yhdessä tekemistä ja eleillä sekä äänillä kommunikointia.

Vauva nauttii toistuvista yhteisleikeistä: kukkuu-leikit, kutittelu ja loruttelu saavat aikaan riemunkiljahduksia, ja vauva osaa jo odottaa tuttuja leikin käänteitä toiston kautta. Lapsi myös matkustaa sylissä kielimaailmaan – hän kuuntelee aikuisen puhetta tarkkaavaisesti, jokeltelee takaisin ja oppii pikkuhiljaa, että keskustelussa on vuorot. Ensimmäiset selvät sanat saattavat putkahtaa esiin lähempänä yhden vuoden ikää, yleisimmin ne ovat jokin tärkeä henkilö tai esine (kuten äiti, isi, nam-nam ruoalle) – toisaalta jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa, ja yhtä lailla normaalia on, ettei näin pienen suusta vielä kuulu ymmärrettäviä sanoja.

12–18 kk (12–18 kuukautta)

Ensimmäisen ikävuoden täyttyessä lapsen sanavaraston alku on usein syntynyt: käytössä voi olla jokunen sana, ja seuraavien kuukausien aikana sanojen määrä lähtee hiljalleen kasvuun. Tyypillisesti 1 vuoden ja 6 kuukauden (18 kk) iässä lapsella on noin 10–30 tunnistettavaa, merkityksellistä sanaa käytössään.

Osa sanoista voi olla lapsen omia muunnelmia (esim. “hau” koiralle tai “kukka” lammelle, jos lapsi niin päättää), mutta ne toistuvat johdonmukaisesti ja läheiset ymmärtävät, mitä lapsi tarkoittaa. Tärkeää on huomata, että lapsi ymmärtää yleensä paljon enemmän sanoja kuin pystyy itse tuottamaan. Puolitoistavuotias voi osoittaa kehon osia, esineitä tai perheenjäseniä nimeltä pyydettäessä ja noudattaa yksinkertaisia ohjeita, kuten “etsi pallo” tai “anna äidille nalle”. Hän tunnistaa arjesta tuttuja sanoja ja reagoi niihin: jos puhutaan ulos lähdöstä tai ruoka-ajasta, lapsi ymmärtää asian, vaikkei itse vielä sanoisi sanoja.

Ilmaisu kehittyy sanojen lisäksi myös muilla tavoilla. Lapsi täydentää puuttuvia sanojaan näyttämällä ja elehtimällä: hän saattaa osoitella haluamaansa tai nyökätä ja pudistaa päätään vastaukseksi aikuisen kysymyksiin. Vuorovaikutus on entistä tarkoituksellisempaa – taaperoikäinen (1–1,5 v) tuo esineitä aikuiselle ikään kuin kertoakseen niistä (“katso, auto!”), toistaa perässä hauskoja ääniä ja sanoja, ja saattaa käyttää yhtä sanaa yleismerkityksessä monissa tilanteissa.

Esimerkiksi “anka” voi lapsen kielenkäytössä tarkoittaa sekä ankkaa kuvakirjassa että kylpyankan hakemista kylpyyn: aikuinen ymmärtää tilanteesta ja lapsen eleistä, mitä hän kulloinkin tarkoittaa. Tämän ikäkauden loppupuolella alkaa näkyä myös symbolinen leikki – lapsi leikkii mielikuvituksellisia leikkejä, jotka vaativat kielellistä ymmärrystä. Yksinkertainen ruokaluleikki (nukke syömässä) tai leikkipuhelimeen höpöttely ovat esimerkkejä siitä, kuinka lapsi alkaa ymmärtää, että sanat ja esineet voivat edustaa jotain muuta (nukke on kuin vauva, leikkipuhelimessa jutellaan kuin oikeasti).

Nämä varhaiset leikit heijastavat kielen ymmärryksen kehittymistä. Kaiken kaikkiaan 12–18 kuukauden iässä lapsi on usein hyvin touhukas kielenoppija: hän kuuntelee, matkii ja kokeilee – jokainen sana on suuri saavutus, ja lapsi aistii ympäristön ilosta, että puhuminen on tärkeää.

18–24 kk (18–24 kuukautta)

Puolentoista ja kahden vuoden iän välillä lapsen sanavarasto laajenee yleensä merkittävästi – tätä vaihetta kutsutaan usein “sanaräjähdykseksi”. Uusia sanoja alkaa pulpahdella esiin viikoittain tai jopa päivittäin. Kaksivuotiaan sanavaraston koko vaihtelee yksilöllisesti paljon, mutta keskimäärin sanoja on jo useita satoja.

On tavallista, että 2 vuoden iässä lapsella on yli 250 sanaa hallussaan, vaikka ääripäissä saattaa olla kaikkea muutamasta kymmenestä aina lähes 600:aan sanaan. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta, ja edelleen pätee, että lapsi ymmärtää enemmän kuin ehtii itse sanoa. Tärkeää onkin, että lapsi ymmärtää puhetta ja pystyy seuraamaan puhuttuja ohjeita; vaikka puhe olisi vielä niukkaa, hyvä ymmärrys kertoo kielenkehityksen etenevän taustalla normaalisti.

Usein tässä iässä lapsi kykenee jo noudattamaan yksinkertaisia kaksivaiheisiakin ohjeita, esimerkiksi “ota nalle ja tuo se tänne äidille”, varsinkin jos tilanne on rutiininomainen. Lapsi tunnistaa ympäristöstään lukuisia esineitä ja osaa osoittaa esimerkiksi kuvista pyydettäessä tuttuja asioita (kuten “missä kissa?” – lapsi osoittaa kissan kuvaa). Hän myös tietää jo monien arkisten toimintojen nimet ja ennakoi tapahtumia kielen vihjeiden perusteella – kun puhutaan vaikkapa “ulos menemisestä”, hän saattaa rientää hakemaan kenkiä.

Puheen tuottamisessa tapahtuu 1,5–2 vuoden iässä iso harppaus: lapsi alkaa yhdistellä sanoja lyhyiksi lauseiksi. Ensin kyse on kahden sanan yhdistelmistä, kuten “äiti tule” tai “anna maito”, joissa ei vielä ole mukana taivutuspäätteitä tai pieniä välisanoja. Tällainen kahden sanan lause ilmaisee ytimekkäästi lapsen ajatuksen.

Vähitellen lauseet pitenevät ja monipuolistuvat. Kahden ikävuoden kynnyksellä osa lapsista muodostaa jo 3–4 sanan yksinkertaisia lauseita, kuten “Mummi menee nyt kauppaan”. Suomen kielessä lapsi alkaa luontevasti käyttää sanojen taivutuksia osana lausettaan – esimerkiksi monikko (”autoja”), omistusmuoto (”äidin pallo”) tai verbin aikamuoto (”mennyt”) saattaa hiipiä puheeseen, vaikka virheitäkin vielä paljon tulee.

Kielen rakenteiden omaksuminen tapahtuu paljolti kokeilemalla: lapsi saattaa sanoa hassunkuriselta kuulostavia muotoja (“tipu – tivut” esimerkkinä sanan tipu taivutus), mikä itse asiassa osoittaa lapsen oivaltavan kielen sääntöjä ja soveltavan niitä luovasti. Lauseiden myötä puhe on entistä ilmeikkäämpää – lapsi alkaa käyttää puheessaan myös kysyviä ja kieltäviä ilmauksia (“Ei haluu!” on tyypillinen taaperon ilmoitus omasta tahdosta).

Vuorovaikutuksessa 2-vuotias onkin jo varsin tomera persoona: hän ilmaisee oman tahtonsa selkeästi sanoin ja elein, kommentoi ympäristöään (osoittaa vaikkapa koiran nähdessään: “Hauva!”) ja toistaa perässä aikuisen sanomia hauskoja sanoja. Monet kaksivuotiaat rakastavat pieniä loruleikkejä ja laulunpätkiä, ja he alkavat osallistua niihin omilla sanoillaan – vaikkapa jatkavat tuttua lorua viimeisellä sanalla.

Lapsi alkaa myös vähitellen ottaa muita huomioon leikeissä: vuorottelu ja lelujen jakaminen on vaikeaa, mutta kieli auttaa häntä neuvottelemaan (“minun vuoro!”, “anna lelu”). Toisten lasten seura kiinnostaa yhä enemmän, vaikkakin 2-vuotiaiden leikit ovat usein vielä rinnakkaiseloa. Kielellinen kommunikaatio kehittyy harppauksin, ja lapsi oppii päivittäin uutta niin sanoista kuin sosiaalisesta kanssakäymisestäkin.

2–3 v (2–3 vuotta)

Kahden ja kolmen ikävuoden välillä lapsen puhe muuttuu vähitellen pienestä sanailusta oikeaksi jutusteluksi. Sanavarasto karttuu hurjaa vauhtia: 2 ikävuoden jälkeen lapsi omaksuu arviolta kymmenkunta uutta sanaa päivässä.

Kolmen ikävuoden paikkeilla aktiivisessa käytössä saattaa olla jo useita tuhansia sanoja, mikä heijastuu lapsen ilmaisujen rikkauteen. Lapsi pystyy nyt muodostamaan kokonaisia, monisanaisia lauseita ja kertomaan niillä ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Puheesta tulee myös yhä ymmärrettävämpää ulkopuolisille: 3-vuotiaan puhe on yleensä lähes kokonaan ymmärrettävää vieraan aikuisenkin korvaan. Äännevirheitä toki voi vielä esiintyä (esimerkiksi R- tai S-äänne saattaa puuttua tai korvautua toisella äänteellä), ja puheessa voi ilmetä pientä takeltelua, kun ajatus juoksee joskus sanoja nopeammin.

Kokonaisuutena kolmevuotias pystyy kuitenkin ilmaisemaan itseään sujuvasti puheella. Hän osaa kertoa lyhyitä tapahtumia (“Kävin mummon luona eilen”), kuvailla esineitä (“Se on iso punainen pallo”) ja jopa keksiä pieniä tarinoita mielikuvituksensa pohjalta.

Kielioppi kehittyy tämän ikäkauden aikana harppauksin. Aikamuodot tulevat mukaan: lapsi oppii sanomaan, tapahtuiko jokin “jo” vai tapahtuuko se “myöhemmin”, vaikkakin eilisestä ja huomisesta puhuminen saattaa vielä mennä sekaisin. Myös apuverbien käyttö (esim. “haluan leikkiä, en osaa avata”) yleistyy, ja lapsi taivuttaa verbejä eri persoona- ja aikamuodoissa yhä taitavammin.

Usein 2–3-vuotias ei enää toistele pelkästään aikuisen lyhyitä lauseita, vaan alkaa itse päätellä kielioppia. Tästä syystä lapsen puheessa kuullut kielioppivirheet – esimerkiksi väärät taivutusmuodot – ovat luonnollinen osa prosessia. Kun lapsi sanoo vaikkapa “minä menin kauppaan eilen” muodossa “minä menin kauppaan eilin”, hän yrittää soveltaa oppimaansa sääntöä uuteen sanaan. Nämä luovat kokeilut vähenevät ajan myötä, kun lapsi kuulee kielen mallia ja oppii poikkeukset.

Ymmärtämisessä 2–3-vuotias ottaa myös isoja edistysaskelia. Lapsi ymmärtää nyt jo varsin pitkiäkin lauseita ja ohjeita. Kolmevuotias osaa seurata esimerkiksi kaksiosaisia toimintaohjeita ilman ongelmaa (“ota kirjasi ja laita se hyllyyn”). Sanavaraston kasvu näkyy siinä, että lapsi ymmärtää puheesta myös vähemmän konkreettisia asioita: hän tietää yksinkertaisia käsitteitä (kuten iso/pieni, nopea/hidas) ja pystyy seuraamaan lyhyitä kertomuksia ja satuja ymmärtäen niiden ydinsisällön.

Kielellinen ajattelu alkaa kehittyä, mistä kielii lapsen loputon kysely: 3–4 vuoden iässä alkaa kuuluisa “miksi?”-kysymystulva. Lapsi on erittäin utelias ja haluaa tietää sanojen ja asioiden syitä ja tarkoituksia, mikä on merkki ajattelun uudenlaisesta kehittymisestä kielen tukemana.

Vuorovaikutuksessa 2–3-vuotias lapsi on yhä taitavampi. Hän puhuu mielellään – joskus vanhemmasta tuntuu, että juttua riittää taukoamatta. Lapsi oppii vähitellen malttamaan vuoroaan yhteisessä keskustelussa, mutta saattaa vielä puhua innokkaasti toisten päälle, koska itsesäätely kehittyy vasta ajan kanssa.

Kolme vuotta lähestyessään lapsi pystyy kuitenkin jo pysymään paremmin keskustelun aiheessa ja vastaamaan hänelle esitettyihin yksinkertaisiin kysymyksiin asianmukaisesti. Hän alkaa ymmärtää dialogin perusperiaatteita: kysymys johtaa vastaukseen, ja kuuntelijan reaktiot (hymy, nyökkäys) kannustavat jatkamaan puhetta.

Lapsi leikkii tässä iässä usein rinnakkain toisten lasten kanssa, mutta yhä enemmän syntyy myös yhteisiä leikkejä, joissa puheella on rooli. Esimerkiksi roolileikeissä (kuten kotileikissä) 3-vuotias voi jo sopia kaverinsa kanssa, kuka on “äiti” ja kuka “lapsi”, ja he osaavat neuvotella leikin kulusta yksinkertaisilla ilmauksilla.

Samoin lapsi pystyy ilmaisemaan tunteitaan ja toiveitaan kavereilleen paremmin – hän saattaa sanoa “älä tee noin, minä en tykkää” tai pyytää “tuuppa leikkimään”. Vaikka yhteispelit eivät vielä aina onnistu ilman riitoja, kielen kehittyminen antaa lapselle jatkuvasti parempia työkaluja sosiaalisiin tilanteisiin.

3–4 v (3–4 vuotta)

Kolmen ja neljän vuoden iässä lapsen kielenkehitys on yleensä jo siinä vaiheessa, että lapsi puhuu sujuvasti arkikieltä. Sanasto laajenee edelleen joka päivä uusilla sanoilla eri aihepiireistä. 3–4-vuotiaan puhe on pääosin kieliopillisesti oikein: lapsi osaa taivuttaa sanoja useimmiten oikeaan muotoon ja muodostaa selkeitä lauseita. Monien aiempien kielioppivirheiden tilalle on huomaamatta hiipinyt aikuisen kielen mukainen muoto – lapsi saattaa nyt sanoa “menin” aiemman “meninn” sijaan, ja käyttää monikkoja ja sijamuotoja yhä täsmällisemmin.

Nelivuotiaana lapsi elää suorastaan “puhumisen kulta-aikaa”. Hän juttelisi taukoamatta, jos kuulijoita riittää, ja nauttii siitä, että voi sanoin ilmaista lähes kaiken mieleensä juolahtavan. Vanhempaa ilahduttaa lapsen loputon kyselykausi: “Miksi taivas on sininen? Miten auto toimii? Osaako koira puhua?”. Lapsi pohtii ja kyselee kaikesta mahdollisesta – kyselemällä hän oppii valtavasti uutta maailmasta.

Kielellinen luovuus kukoistaa tässä iässä. 3–4-vuotias leikkii sanoilla ja äänteillä – hän saattaa rallatella riimipareja (“kissa, vissa, lissa…”), keksiä omia lorujaan ja nautiskella hassuista sanayhdistelmistä. Lapsi myös kuuntelee mielellään satuja ja jaksaa jo keskittyä pidempäänkin tarinaan, mikä ruokkii sekä mielikuvitusta että sanavarastoa entisestään.

Mielikuvitusleikit muuttuvat monimutkaisemmiksi ja puheella on niissä iso rooli: lapsi selittää mielikuvitusystävistä, antaa nukkeleikeissä äänet nukkehahmoilleen ja kertoo pieniä tarinoita vaikkapa lelujen seikkailuista. Ikäkauden loppupuolella (noin 4 vuoden iässä) lapsi pystyy kuvailemaan sanallisesti jo esineitä ja asioita, vaikkeivät ne olisi läsnä. Esimerkiksi hän voi selittää, millainen lempilelu on, vaikka lelu ei olisi näkyvillä. Tämä kertoo siitä, että kieli auttaa lasta pitämään mielessään asioita ja käsitteitä.

Vuorovaikutuksessa 3–4-vuotias on usein varsin sosiaalinen ja tilannetajuinen. Lapsi osaa jo sovittaa puhettaan kuulijalle: hän saattaa puhua vauvalle hellyttävän yksinkertaisella kielellä tai käyttää isovanhemmilta oppimiaan kohteliaisuusfraaseja oikeissa kohdissa.

Lapsi ymmärtää keskustelun perusperiaatteita hyvin – hän tietää, että kysymyksiin odotetaan vastausta ja että omaa puheenvuoroa on joskus maltettava odottaa. Toki innokkaalla kolme–neljävuotiaalla on yhä hetkiä, jolloin hän pulputtaa päällekkäin eikä malta kuunnella; tämä on normaalia, ja taidot hioutuvat vähitellen.

Neljän vuoden iässä lapsen jutut voivat joskus rönsyillä ja hyppelehtiä aiheesta toiseen, mutta aikuinen pysyy jo hyvin kärryillä lapsen kertomuksista. Lapsi saattaa muistella ääneen menneitä tapahtumia (esim. “Muistatko kun kesällä käytiin siellä rannalla?”) ja esittää toiveita tulevasta (“Mennäänkö huomenna puistoon?”).

Vaikka ajankäsitteet eivät ole vielä täysin hallussa, lapsi hahmottaa puheen tasolla jo menneen, nykyisen ja tulevan eroa. Lisäksi hän tuntee tässä iässä yleensä nimeltä perusvärejä, joitakin muotoja ja vastakohtapareja, ja käyttää näitäkin sanoja sujuvasti kuvailussa.

Leikkitaidoissa kieli auttaa lasta neuvottelemaan: 3–4-vuotiaat alkavat jo sopia leikin kulusta keskenään ja puhuvat leikin aikana toisilleen, mikä tekee yhteisleikeistä rikkaampia. Tunteiden ilmaisu sanallisesti kehittyy myös – neljävuotias voi sanoa “olen vihainen, koska en saanut tulla mukaan” sen sijaan että pelkästään itkee pettymyksestä.

Kaiken kaikkiaan 3–4 vuoden iässä lapsi lähestyy kielenkäytössään kovaa vauhtia “pientä aikuista”, vaikkakin lapsenomainen mielikuvitus ja hassuttelu kuuluvat vahvasti puheeseen.

4–5 v (4–5 vuotta)

Neljästä viiteen ikävuoteen tultaessa lapsen kielelliset taidot syvenevät entisestään. Neljävuotias puhuu jo lähes kuin aikuinen: lauserytmi ja -melodia ovat luontevia, ja lapsi hallitsee sanojen taivutukset pitkälti oikein. Mahdolliset aiemmat pienet kielioppivirheet alkavat hävitä, kun lapsi saa lisää kokemusta kielestä.

Lapsi saattaa yhä keksiä omia sanoja ja termejä, jos oikeaa sanaa ei löydy – luovuus näkyy sanavaraston karttumisessa. Viiden ikävuoden lähestyessä lapsen sanavarasto onkin kasvanut huimaksi, useita tuhansia sanoja kattavaksi kokonaisuudeksi, joka sisältää sanoja eri sanaluokista (substantiiveja, verbejä, adjektiiveja ym.) lähes samassa suhteessa kuin aikuisten kielessä.

Lapsi oppii jatkuvasti uutta kieltä arjen vuorovaikutustilanteissa: tarinoita kuunnellessa, kysymyksiin vastauksia saadessa ja leikeissä keskustellessa hän omaksuu uusia käsitteitä ja ilmauksia leikiten.

Puheen selkeys paranee yleensä tässä iässä viimeistään. Useimmat 4–5-vuotiaat osaavat äännehtä esimerkiksi R- ja S-äänteet oikein tai lähes oikein, vaikka yksilöllistä vaihtelua on (joillakin lapsilla jokin äänne saattaa vielä puuttua 5-vuotiaana puheesta). Yleiskielen mukainen ääntäminen vahvistuu – lapsi kuulostaa puhuessaan samalta kieltä kuin muutkin ympärillä.

Lapsi rakastaa juttelemista ja voi vanhemman näkökulmasta puhua “taukoamatta” kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän myös kuuntelee mielellään: neljä–viisivuotias jaksaa seurata pitkiäkin satuja ja kertomuksia keskittyneesti. Lapsi saattaa itse kertoa pitkästi omia tarinoitaan, jotka tosin voivat rönsyillä ja polveilla.

Aikuisen kannattaa varautua loputtomiin “Miksi?”-kysymyksiin – neljä–viisivuotiaan uteliaisuus on huipussaan, ja kysely on tehokkain tapa kerätä tietoa. Juuri tämän ikäiset lapset ovatkin tunnettuja siitä, että he haluavat perusteluita ja tarkkoja vastauksia joka asiaan.

Kielellinen tietoisuus kehittyy näkyvästi 5 ikävuoden tienoilla. Lapsi alkaa oivaltaa, että sanat muodostuvat pienemmistä äänneosista (foneemeista). Hän nauttii loruttelusta, riimittelystä ja muusta äänteillä leikittelystä, ja tämän leikin ohessa hän oppii kuin huomaamatta erottamaan sanojen äännerakenteita. Esimerkiksi 5-vuotias hoksaa usein alkukirjaimen tärkeyden: “Äiti, Anni ja auto alkaa samalla lailla!”.

Myös kirjaimet ja numerot alkavat kiinnostaa monia tässä iässä. Lapsi saattaa opetella kirjoittamaan oman nimensä tai kysellä, “Mikä kirjain tämä on?”, kun hän näkee tekstin ympäristössään. Nämä taidot eivät ole vielä välttämättömiä, mutta osoittavat lapsen kielellisen kehityksen edistyneen tasolle, jolla hän on valmis vähitellen koulu-iässä lukemaan ja kirjoittamaan.

Vuorovaikutustaidot ovat 4–5-vuotiaalla pääosin hallussa. Lapsi osaa kuunnella ja keskeyttää harvemmin toista, hän pystyy odottamaan vuoroaan keskustelussa ja tajuaa, milloin jokin puheenaihe on sopiva tai ei. Hän kysyy tarvittaessa tarkennuksia (“Mitä tuo sana tarkoittaa?”) ja yleensä myös vastaa aikuisen kysymyksiin melko täsmällisesti.

Lapsi pystyy ilmaisemaan omia mielipiteitään ja ajatuksiaan selkeästi sanoin, ja hän ymmärtää myös toisten puhetta hienovaraisuuksineen – esimerkiksi 5-vuotias tajuaa jo yksinkertaista huumoria ja sanaleikkejä, sekä sen kun joku puhuu eri äänensävyllä vauvalle kuin aikuiselle.

Leikeissä esikouluikää lähestyvä lapsi toimii hyvin ryhmässä: hän neuvottelee rooleista (“Okei, sinä olet lääkäri ja minä potilas”), sopii säännöistä (“leikitään niin että tämä on kauppa”) ja osaa myös joustaa ja pyytää anteeksi, jos tilanne sitä vaatii.

Kaverisuhteet muuttuvat entistä tärkeämmiksi, ja lapsi ymmärtää ystävyyden käsitettä – kielen avulla hän ilmaisee kiintymystään (“sä oot mun paras kaveri”) ja ratkoo erimielisyyksiä (“tehdään vuorotellen, jooko?”). 5–6 vuoden iässä lapsi pystyy jo melko vaivattomasti toimimaan isommassakin lapsiryhmässä, osallistumaan yhteisiin leikkeihin ja keskusteluihin.

5–6 v (5–6 vuotta)

Viidestä kuuteen ikävuoteen lapsen kielenkehitys saavuttaa merkittäviä virstanpylväitä. Sanavarasto laajenee entisestään – 6-vuotiaalla arvioidaan olevan hallussaan jo noin 14 000 sanaa. Lapsi oppii sanojen merkityksiä kiihtyvällä tahdilla keskusteluista, kirjoista, mediasta ja kokemuksista. Tämä näkyy arjessa siten, että viisivuotias saattaa yllättää vanhempansa käyttämällä jotain uutta harvinaista sanaa oikeassa tilanteessa.

Puheen ääntäminen on 5–6-vuotiaana yleensä hyvin selkeää ja vastaa aikuisten puhetapaa – kaikki perusäänteet on nyt opittu lausumaan oikein. Mikäli jokin äänne (kuten R) vielä puuttuu, tähän puututaan usein neuvolan ohjeistuksella viimeistään viisivuotiaana, mutta useimmilla lapsilla artikulaatio kypsyy luonnostaan.

Lauseet ovat tässä iässä pitkiä ja rakenteeltaan monimutkaisempia kuin aiemmin. Lapsi osaa ketjuttaa useita ajatuksia toisiinsa konjunktioilla (esim. “koska, sitten, ja sitten”) ja tuottaa sivulauseita. Kuusivuotiaan kerronta on yleensä johdonmukaista: hän osaa aloittaa tarinan alusta, kertoa tapahtumat järjestyksessä ja lopettaa tarinan sopivaan päätökseen.

Toki lapsen jutut voivat yhä saada mielikuvituksellisia käänteitä, mutta kuulijan on helppo ymmärtää, mistä on puhe. Lapsi nauttii tarinoiden kuuntelemisesta ja keksimisestä, ja 5–6-vuotiaana moni onkin varsinainen tarinankertoja.

Kielen rakenteiden hallinta on esikouluikää lähestyvällä lapsella jo hyvin vahva. Lauseiden muodostamisen ja sanojen taivuttamisen perussäännöt on omaksuttu, ja satunnaiset omintakeiset sanamuodot ovat käyneet harvinaisiksi. Lapsi ymmärtää esimerkiksi aikamuotojen erot selkeästi ja käyttää mennyttä ja tulevaa aikaa puheessaan oikein.

Samoin hän hallitsee muistisääntöjä ja loruja, osaa tunnistaa oman nimensä kirjaimet ja monilla herää kiinnostus kirjoittamiseen ja lukemiseen. Viisivuotias saattaa kirjoittaa esimerkiksi tuttujen ihmisten nimiä tai pieniä sanoja (usein vielä peilikuvina tai osin väärin, mikä on normaalia). Tämä osoittaa, että lapsi hahmottaa kielen myös visuaalisena järjestelmänä.

Äännetietoisuus on 6 ikävuoteen mennessä kehittynyt niin, että lapsi ymmärtää sanojen muodostuvan äänteistä. Hän huomaa pienetkin äänne-erot sanoissa ja osaa esimerkiksi sanoa, alkavatko tai loppuvatko tietyt sanat samalla äänteellä. Monet 5–6-vuotiaat osaavat leikitellä kielen äänteillä: lisätä tai poistaa äänteitä sanoista (“mikä sana tulee, jos sanaan juna laitetaan h alkuun?”) tai rytmittää sanoja tavuiksi taputtaen. Nämä taidot ovat tärkeitä pohjia lukemaan oppimiselle.

Vuorovaikutuksessa 5–6-vuotias on jo varsin taitava keskustelija. Lapsi ymmärtää sosiaalisen kanssakäymisen pelisääntöjä: hän keskittyy kuuntelemaan, kun toinen puhuu, odottaa puheenvuoroaan, osaa vastata kysymyksiin asiallisesti ja pystyy toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti ryhmätilanteissa.

Lapsi osaa myös itse kysyä tarkentavia kysymyksiä, jos ei ymmärrä jotakin kuulemaansa. Kaverisuhteissa kieli auttaa ratkaisemaan monia tilanteita – 5–6-vuotiaat keskustelevat keskenään leikeissä, sopivat roolijaosta ja säännöistä sekä tekevät yhdessä suunnitelmia (“leikitään tässä talossa ja rakennetaan se tästä legotalosta”).

Lapsi pystyy ilmaisemaan mielipiteitään ja tunteitaan sanoilla melko kypsästi: hän saattaa selittää olevansa pettynyt tai ikävöivänsä jotain, ja osaa lohduttaa ystävää sanoin. Kouluikää lähestyessä lapsi alkaa hahmottaa myös kohteliaisuuksia ja keskustelukumppanin näkökulmaa hienovaraisemmin – hän tietää, että joskus sanotaan “kiitos” vaikkei niin tuntisi, tai ettei toista saa loukata rumilla sanoilla.

Kielenkehityksen myötä 6-vuotias onkin yleensä kielellisesti kypsä siirtymään koulumaailmaan, jossa kommunikointi ja oppiminen tapahtuvat pitkälti kielen varassa. Lapsella on riittävät kielelliset valmiudet kuunnella ohjeita, kysyä apua, jutella toisten lasten kanssa, ymmärtää tarinoita ja ilmaista omat ajatuksensa ja tarpeensa sanallisesti. Tämä 0–6 vuoden aikana tapahtunut huima kehitys muuttaa täysin kommunikaation luonteen: avuttomasta vauvasta on kasvanut eskarilainen, joka osaa jo puhua, kuunnella ja ymmärtää – eli käyttää kieltä monipuolisesti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Lähteet:

Kaure, M. & Rauhala-Vaahervaara, S.
Kielenkehityksen tukeminen varhaiskasvatuksessa – Teoriatietoa ja käytännön vinkkejä.
Laurea-ammattikorkeakoulu.

Lyytinen, P. (2003).
Kielen kehityksen varhaisvaiheet.
Teoksessa: Siiskonen, Aro, Ahonen & Ketonen (toim.) Joko se puhuu? WS Bookwell.

Kunnari, S. & Savinainen-Makkonen, T. (toim.) (2004).
Mistä on pienten sanat tehty – Lasten äänteellinen kehitys. WSOY.

Nurmilaakso, M. & Välimäki, A-L. (toim.) (2011).
Lapsi ja kieli – Kielellinen kehittyminen varhaiskasvatuksessa. THL / Unigrafia.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto – Vanhempainnetti.
Artikkelit lapsen puheen ja kielen kehityksestä.
https://www.mll.fi

Mehiläinen – Lapsen puheen ja kielen kehitys.
Kirj. lastenneurologi Tuire Lähdesmäki.
https://www.mehilainen.fi

Käypä hoito -suositus: Kielellinen erityisvaikeus (SLI).
Duodecim / työryhmäjulkaisu.
https://www.kaypahoito.fi

Aivoliitto – Kielellinen erityisvaikeus.
Tietosivut kielenkehityksen haasteista ja varhaisista merkeistä.
https://www.aivoliitto.fi

Partanen, A. (2012).
Kielenkehityksen tukemisen materiaaliviitteitä varhaiskasvatuksessa.